Pikalainat netistä

Pikalainavertailu

Pikalaina muissa maissa:
SMS Snabblån Sverige SMS Snabblån Sverige

Pikalainaaminen vähentynyt - 200 euroa edelleen yleisin pikalaina

Tilastokeskuksen mukaan pikalainoja myönnettiin tammi-, helmi- ja maaliskuussa 275 000 kappaletta, joiden arvo oli yhteensä noin 56 miljoonaa euroa. Kappalemäärä oli jonkin verran pienempi kuin loka-, marras- ja joulukuissa. Pienentymistä voinee osittain selittää joululahjatarpeet, mutta myös kiristyneet lakisäädökset helmikuun alussa ovat yksi tekijä, joka on saattanut vaikuttaa pikalainojen myöntämiseen.

Pikalainaamista on rajoitettu kieltämällä yöaikaan myönnettävät pikalainat, joten asiakkaan hakemat vipit ovat tilillä vasta seuraavana aamuna aikaisintaan kello seitsemän. Lisäksi ensimmäistä kertaa lainaahakevan tulee tunnistautua luotettavalla menetelmällä, joka merkitsee TUPAS-verkkopankkitunnistautumista, kun lainanottaja hakee pikalainaa ensimmäisen kerran. Tekstiviestillä lainaaminenkin kyllä onnistuu edelleen, kunhan hakija on ensin kirjautunut järjestelmään verkkopankkitunnuksillaan.

Niin ikään Tilastokeskus uutisoi, että keskinmääräinen pikavippi on 202 euroa, joten pikalaina 200€ on edelleen suosituin pikalainatuote. Tämän suuruinen 200 euron pikalaina on pienemmälläkin palkalla helppo maksaa takaisin, joten se onkin täysin luonnollinen summa äkilliseen rahantarpeeseen. Keskinmääräinen laina-aika oli 28 päivää. Tilastokeskuksen mukaan tilastoissa oli mukana 59 eri pikavippi yritystä. Keskinmäärin pikalainojen kulut olivat 27% lainasummasta.

Asiasta uutisoi Kauppalehti: "Ostaisitko tämän satasen 127 eurolla?"

Pikalainaaminen vähentynyt - 200 euroa edelleen yleisin pikalaina -arviot

Arvosteltu: 2.0/5 (56 arvostelua)

Kommentoi

Nimimerkki:


Arvostelu:

© 2010 Pikalaina.us